7. toukokuuta 2011

60-luvun kassi



Ostin kirpputorilta vanhan kassin, joka myyjän mukaan on sekä kangas että sangat 60-luvulta. Kaupat saatiin tehtyä kun aikamme jutusteltiin, ja vähän tinkasin hintaa, joka lopulta oli 4 euroa.
Hyvät kätevät sangat, päistä ruuvattavat, pujotetaan kujaan yläreunaan. Niinpä voi tehdä useamman kassiosan, siirtelee vain sankoja sitten.

Tähän alan nyt miettimään uutta kangasosaa, sisälle pitäisi saada taskuja ja tehdä vuorellisena vähän tukevampana. Tämä on ihan yhdestä kankaasta vain, jota toki myös voi käyttää.




"Ehdotamme tässä yksinkertaisen laukun ompelemista, laukun pitää olla niin iso, että pari kenkiä, äänilevyjä ja yhtä ja toista muuta pientä ja tärkeätä mahtuu siihen, jotta pääsemme kantamasta tavanomaista ostoslaukkuamme tai kassiamme liikkuessamme ulkona vapaa-aikana."

Kirjasta Ompeluohjeita ja -kaavoja teini-ikäisille v. 1960, josta mustavalkokuva, toinen kuva on STILL kaavasta.

4 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihan samanlaiset sangat kuin minun kesäkassissa! Ja sekin todennäköisesti on sieltä 60-luvulta. Olipa hyvä ostos :)

Annika kirjoitti...

Vitsit jos noiden kassien tekemminen on NOIN yksinkertaista, niin mun pitää ehkä kans koettaa :D Mulla on muutamatkin kahvat hamstrattuna kirppiksiltä! Kiitos vinkistä!

pikkudidi kirjoitti...

Noita samanlaisia kahvoja olen nähnyt usein kirppareilla, mutta aina niistä on nuo päätyjen mutterit kadonneet. Muuten olisi lähtenytkin mukaan.

ArualMaria kirjoitti...

Vau mikä kangas! Onpa kätevät kahvat, täytyypä pitää silmät auki, jos tulisi jossain vastaan. ;)