27. elokuuta 2010

Kännykkäkukkaro



Kangastilkusta ommeltu kukkaro, yksinkertainen malli ilman vuorta.

Koko n. 9 x 12cm.



24. elokuuta 2010

Ompele kintaat




Muokattu*
Vaihdoin tänne kaavan, joka on helpompi kopioida. Yksi ruutu on 5*5cm.

Aikuisen ja lapsen kintaan kaavat, lapsen koko on n. 5v, ei tullut mitkään reilut, vastaa 3-4v kokoa. Saumanvarat 3/4 cm sisältyvät kaavaan.
Katso, että teet eri käden kintaat, ettei tule kahta samaa.



Ompele peukalokappale kinnasosaan nurjalta puolelta.
Aloita ompelu ulkoreunasta pisteestä iso X ja jatka peukalokappaleen ympäri kintaan suuhun.
Kiinnitä siksakilla lyhyt pätkä kuminauhaa ranteen kohdalle nurjalle puolelle. Venytä kuminauhaa ommellessasi.
Ompele ulkoreunan sauma nurjalta, huolittele kintaiden suut.


19. elokuuta 2010

Syksykamppeita


Mun yhdestä favourite- kirjasta, eli Gyntherin Ompele lapselle, Tiitimyssy.
Kangas on tikkikangasta aamutakista.

Ohjeen mukaan kasvoja reunustamaan pitäisi laittaa kuminauha ja solmimisnauhat leuan alle, mutta ei se ainakaan näin isolla lapsella enää näyttänyt hyvältä. Vauvalla ehkä toimisi.
Poika sanoo tätä taikurinhatuksi : )



Olin kuvittelut että kintaiden (tai meilläpäin sanotaan tumput) ompeleminen olisi vaikeaa.
Mutta eihän tuo ollut. Näin ensikertalainenkin onnistui tehtävässä.
Gyntherin kirjasta kaava myös näihin. Pätkä kuminauhaa kiristää ranteensuuta, mikä estäisi laittaa tilalle vaikka resorin.
Olisiko kiinnostusta jos piirtäisin kintaan kaavan tänne ?

Jee, tänään pääsee Sampsukan kotipuotiin ostoksille, jotain herkkukankaita ajattelin pikkupalat raaskia ostaa. Ainakin sitä lohikäärmetrikoota ennenkuin loppuu.

15. elokuuta 2010

Korvapipon ohje


Aloin eilen tekemään näitä korvan peittäviä syksypipoja, niin laitanpa tännekin nämä ohjeet.
Helppo tehdä !

Kaavan olen piirtänyt itse, ei myyntitarkoituksiin, vain omaan käyttöön !




Tässäpä tämä kaava levitettynä, jonka avulla leikataan kaksi kangaspalaa. Päälinkangas ja vuori.



Kaava taitettuna kaksinkerroin, josta saa mitat.
Tässä nämä mitat on n. 3-4 vuotiaalle, kun omalle pojalle tein. Mitat on siis noin, eihän se ole ihan millintarkkaa näissä.
Leveysmitta riippuu päänympäryksestä, muista saumanvarat, ota huomioon myös se, paljonko kangas joustaa. Kuvasta jäi pois mitta katkoviivasta takasaumaan, se on 7,5cm.




Ompelu alkaa, laita vuorikangas ja päälinkangas oikeat puolet vastakkain ja ompele alareunoistaan yhteen.
Laita sitten takasaumat kohdakkain ja ompele takasauma umpeen.
Kuvassa ommeltu.




Käännä pipo niin, että vuorikangas jää päälle ja ompele lakisauma. Kuvassa ei vielä ommeltu.



Ja sittenhän se pipo onkin jo valmis.
Ja aikaa ei mennyt paljon.

(Norsukangas Iikku-Kiikku, leppistrikoo Intiko, muut kankaat kirpputorilta.)


13. elokuuta 2010

ReUse

Finnwearin vanha trikoosamettinen naisten aamutakki sai uuden elämän hupparitakkina.
Ihastuin kankaaseen, itse aamutakki ei ollut enää kovinkaan hyvässä kunnossa, kainalot reikäiset ja paikatut, mutta käyttökuntoisen kankaan siitä sai vielä.

Ensimmäiseksi huppariksi olen suht tyytyväinen lopputulokseen. Vetoketjun toinen puoli piti ommella uudestaan, kun en malttanut sitä harsia, ja vinoonhan se taskulinjan veti.



Nytpä viimeistään sen ymmärrän, että Ottobren kaavat on r-e-i-l-u-j-a, joitakin puseroita niistä tehnyt ja aika hehtaareja tulee. Takistakin tuli ihmeen iso 110cm. Että eipä taida tälle syksylle tulla käyttöön vielä.
Kaava on numerosta 1/2002.


12. elokuuta 2010

Kirjaostoksia



Eilen löytyi kivoja ompelukirjoja 50cent kappalehintaan.

Gyntherin kirjat sain nyt omaksi, tosin tanskankielinen on tuo pienempien kirja, mutta joku päivä sekin varmasti löytyy suomeksi.
Trikooasuja on kasaria, mutta käyttökelpoista kaavaa siitäkin löysin.
Muotia nahkapaloista (1974) on niin 70-lukua ja siitä kiva kun on kotimainen teos.

Nahkatyöt oli 70-luvulla kuuminta hottia, katosi sitten sekin ilmiö johonkin.

Nahkaa en ala ompelemaan, mutta hyviä vanhoja kaavoja kirjasta saa: tunikaa, takkia, lätsää. Löytyypä kirjasta sellainen nahkakaulakorukin, jonka mummoni teki opiston käsitöissä.

Tämä viikko onkin ollut jäissä ompeluiden suhteen, ehkä viikonlopulla kerkeää taas kun mies palaa työmatkalta.

Kerronpa vielä opettavaisen nappitarinan.
Kierrätyksessä myydään minigrip-pusseissa erilaisia valikoimia kierrätettyjä nappeja, ½ litran nappipussit maksaa 0,80e-1e. Ostin pussukan kun siellä oli sellaisia isoja nappeja jotka kiinnosti.
Kotona aloin sitten pesemään niitä (ovat likaisia kun ottavat niitä vanhoista vaatteista) ja huoneeseen levisi navetan lemu ! Lämmin vesi sai aromit liikkeelle.
Ilmeisesti jotkin napeista oli olleet navettavaatteissa. No eipä paljon kiinnostanut enää navettanapit, valkkasin joitakin ei tuoksuvia vain ja nekin sitten laitoin vielä kloriittipesuun. Loput roskiin, ei viitsi laittaa vahinkoa kiertämään.
Enpä osta enää ns. lehmää säkissä !

11. elokuuta 2010

Vahtikoira





Kaava: Jokanaisen käsityökurssi, Moppe -koira.

Ei mikään mukava ommeltava, olin ihan pihalla palasten yhdistelemisen kanssa pääosassa, johon tuli monta pientä palaa.
Sarjassamme en tee toiste, mutta tulihan kokeiltua.


8. elokuuta 2010

Iso kukka


Verhokangasta, jossa harvakseltaan isoja kukkia, tuli heti ajatus käyttää kukkaa kokonaisena jossain ja essumekko sopi kohteeksi.
Aika hallitseva, mutta samalla aika kivakin !
(Olen näköjään silittänyt huonosti, kun keskellä menee vekki...)

2. elokuuta 2010

Syksyä kohti


Kesämekkoja tuskin tulee enää montaa tehtyä,
katseet on syksyisemmissä jutuissa jo.
Yksi hamonen odottaa vielä sopivia kirppisnappeja, katsoin ihan huvikseen mitä napit maksaa kaupassa, ja nehän olikin kalliimpia kuin kuvittelin.
Kirpparilta saa kourallisen nappeja yhden kaupan napin hinnalla.


Tämä onkin tehty jo lopputalvella,
on ensimmäinen mekko-ompelus minkä tein.
Kaava on Ottobresta 2/2003, ruusumekko,
mutta tein erilailla laskokset eteen.
Kangas on kaunista vanhaa pussilakanaa.


1. elokuuta 2010

Uusi laukku uuteen uskoon





Ihanat itsetehdyt laukut -kirjan tweedlaukun ohjeella tein kesäisemmän version puuvillakankaasta.
Laukun yläosaan pujotettiin sangoiksi huivi, joka olikin käytössä tooosi epäkäytännöllinen, niin piti keksiä muu ratkaisu.
Leikkasin "sangan tyngät" kylmästi poikki ja tilalle laitoin rottinkikahvat.



Leikkuujäljet piilottelin pitsin sisälle piiloon ja laittelinkin sitten pitsiä sinne tänne :)
Nuo kahvat on kierrätetyt, ja onkin hyvät kahvat kun niissä on ruuvisäätö, saa otettua pois vaikka toiseen laukkuun taas.

Pitsi on myös hyvä kirppislöytö, sitä oli rullassa n. 15 metriä ja maksoi 2e.
Ostin pari rullaa, sekä luonnonvalkoista että valkoista.



Kukkakangasta on riittänytkin moneen, mm. sohvatyynyn päällisiin.