30. kesäkuuta 2011

Tuunausvinkki kotiin


Halusin uudistaa yli kymmenen vuotta vanhan silityslaudan päällisen. Äklön ruskea romanttisvaikutteinen ruusukuvioinen. Meinasin ihan kaupasta ostaa, SINI -merkkiset maksoi 5,50e. Kallista...

Sitten vasta hokasin, että miksen ompele itse !

Ja on vielä helppo homma.

kangas: Finlaysonin tehtaanmyymälä, Heinola


Tee näin :

Lätkäise lauta kaavapaperille ja piirrä siitä ääriviivat. Leikkaa kaava. Aseta kaava haluamallesi vahvalle puuvillakankaalle, joka kestää kolmen pisteen silityksen ja leikkaa n. 5cm saumanvaroin.

Taita kankaan reunoilta alapuolelle nauhakuja, (5cm saumanvarat on yksitaitteiselle, jos taitat kaksinkerroin, saumanvarat saa olla enemmän), ompele kuja, jätä pujotusaukko silityslaudan kapeaan päähän.

Pujota naru kujaan.

Aseta päällinen silityslaudalle "hupuksi", kiristä narut tiukalle laudan alle, solmi.
 
 
 


28. kesäkuuta 2011

Perheenlisäystä




Ettei ompelut vauvalle jäisi ilman sovitusmallia,
meille saapui uusi asukas =D

Vauva oli puettuna kukkakuvioiseen myssyyn
ja sama kuosiseen hellehameeseen.
Alla olivat nuo Tutan keltaiset tuttipotkarit.

Omasta kaapista muut kuvan vaatteet, kaikki kokoa 55cm ja aika sopivia.
Sainpahan vielä sen oman "retrovauvan !"

Nyt -ettei hommat lopu, heh- ideana olisi tehdä vauvalle joku retrogarderoobi. Vanhoilla kaavoilla/kankailla. Sitten vauva voisi kimpsuineen kampsuineen etsiä uuden kodin. Jos raaskin luopua.

Miten ihmeessä se onkin niin oikean näköinen ??!!
(Kyselin pojalta nukelle nimeä ja vastaus oli : MUMMO ! )


24. kesäkuuta 2011

Jättikukkaro


Sain tutulta nipun vanhoja lehtiä, joulunumeroita eri vuosilta,
ja mukana oli Me Naiset -lehden Joulun ajan allakka, 32 sivua vihjeitä joulutouhuista. (1973)

Maatuskakangas: tilkkutarvikkeet.com

Sieltäpä kopsasin vetoketjullisen jättikukkaron kaavan.
Hyvän kokoinen, mahtuu muutakin tilpehööriä kuin rahat. Juuri tällaista tarvitsen, ei vaan itse ole saanut ideoitua. Koko n. 17*17cm.


Kaava on pdf-tiedostona, joten sen voi tulostaa sivulta suoraan.

Ompelin kukkaroon vuorikankaan ja laitoin tukikangastakin väliin,
ompeluohje sellaiseen löytyy esim. Hipulta.


Mutta tässä tuo ohje yksinkertaisesta kankaasta :

-kaavaan sisältyy saumanvarat !
-leikkaa kaksi pussin kappaletta, leikkaa alanurkkiin 3cm pituiset halkiot muotolaskosten kohdalle.
-ompele 0,5cm syvät muotolaskokset pussin alanurkkiin.
-ompele vetoketju (15cm pitkä) kappaleiden yläreunaan käyttämällä vetoketjupaininjalkaa.
-avaa vetoketju, ompele pussin molemmat puoliskot yhteen nurjalta paininjalan etäisyydeltä.
-käännä pussi oikein päin.

23. kesäkuuta 2011

Välityö



Puiset (kierrätetyt) kassinsangat pääsivät ihan peruskassiin, en ollut ajatellutkaan, että kävisivät näin simppeliin juttuun ! Idea tähän tulikin taas lehtipinoani selaillessa, Suuri Käsityökerho 5/1977.
Kassiin on vain ommeltu alavarat sangoille.

Kangaskin meinasi reikäisenä joutua eteenpäin, mutta leikkelenkin sen mitä pystyy vahvapuuvillaisena kasseiksi.

Nyt olen jo ehtinyt ommella kolme lastenvaatetta (vain napit puuttuu +silitys) teemaompeluun, joten tällä menolla niitä tuleekin enemmän kuin luvatut viisi !
Hirveän mukava niitä onkin tehdä, olen vallan innostunut ja uppoutunut kaavojen maailmaan.
Samalla olen katsellut myös "sillä silmällä" naistenvaatekaavoja, joten niitäkin on jokunen tulossa toivoville !




Tässä on yksi toteutukseen tuleva mekko,
saksalaisesta Burdasta (1976).

Mekkojen mallit lehdessä ovat hyvin paljon
erilaisempia mitä meillä Suomessa oli.
Paljon esim. pintuck-laskoksia,
kuten tässäkin mallissa on edessä.


18. kesäkuuta 2011

Meikkipussukka



Kivaa ompelumateriaalia voi löytää aika yllättävistäkin tavaroista.
Pussukkaan on käytetty vanhan lämpötyynyn froteinen päällinen, tiedättehän niitä, joita laitettiin mummon selkää lämmittämään.
Olisin käyttänyt pussukkaan vuorikankaaksi myös päällisen valkoisen alaosakankaan, mutta siinä oli jo reikä.
Ehkä pussukka päätyy joskus lahjaksi tai arvontapalkinnoksi, ken tietää.

En ole "ehtinyt" ommella viime aikoina paljonkaan, kun mies on lomalla niin tulee lennettyä joka paikassa. Kirppiksiä on saanut kierrellä ahkerasti vaikka joka päivä. Ensi viikolla olisi mukavaa reissuakin tiedossa.
Lehtiä olen selaillut teemaompelua silmällä pitäen, ja alkaakin olla aika selvät sävelet mitä teen.

Netti on kyllä ihanan informatiivinen paikka.
Tuo kuvassa pilkistävä kelta-valkoinen pöytäliinakin sai syntytarinan, kun kankaan suunnitellut henkilö ilmoittautui kankaan nähtyään, ja kertoi sen olevan Apu-lehden/Helsingin Taidevärjäämön verhosuunnittelukilpailuun suunniteltu vuonna 1974.

13. kesäkuuta 2011

Minuuttimekko


 "Mari Savion ja Kati Rapian uutuus Surrur - Tee oma Marimekkosi yhdistää huippudesignia ja yllättäviä ideoita.
Se on tarkoitettu inspiraation lähteeksi sekä ompelu- ja ohjekirjaksi.
Selkeät ohjeet auttavat aloittelijaa ja opastavat taituria kunnianhimoisemmissa projekteissa.
Nopeat työt valmistuvat muutamassa minuutissa, ja haasteellisimpien parissa voi viihtyä viikkojakin."

Kuva + teksti: Marimekko.fi


Ensimmäisenä työnä kirjasta surautin aikuisten Minuuttimekon. Helppo ja nopea olikin tämä perusversio. Kirjasta löytyy kaavat myös samaan lasten mekkoon.




En kuitenkaan hirveästi ihastunut malliin,
joten tuskin tulee käytettyä.

Luonnossa on aika säkki päällä, äitiysasumainen.
Enpä edes kehtaa sanoa mitä isännyys
suustansa päästi kun näki mekon.

Kangas on peräisin pussilakanasta.

Mutta tsekatkaa kirja, hauskoja ompeluksia !

12. kesäkuuta 2011

Äänestys: teemaompelua




Miltä aihealueelta haluaisit nähdä valmiita ompeluksia ?


Kaikki olisi 60-70 -luvun kaavoilla tehtyjä, ja vanhoista kankaista aina mahdollisuuksien mukaan.

Toteutan voittaneesta teemasta n. 5 asua/ompelusta kesän aikana. 
(Ehkä toiseksi tulleestakin, mikäli intoa/aikaa rittää.)
Jotain voi olla jo valmiinakin. Katsotaan mikä voittaa.

-Vauvojen vaatteet
-Lasten vaatteet
-Naisten vaatteet
-Pehmolelut
-Laukut
-Kodin tekstiilit

Muuten sama tyyli blogissa jatkuu, uutta ja vanhaa tulee kuten ennenkin.

Edit*
Eniten toivottiin lastenvaatteita ja seuraavaksi naistenvaatteita. Olivat kaksi selvää suosikkia.


7. kesäkuuta 2011

Kesälaukku


Kesälaukkusia itselle taas yksi, omalla kaavalla, vuoritettu, tuettu, napakka laukku. Olalle tai käsikynkkään/käteen.
Kangas iki-ihanaa Piparkukkaa (1973.)





Mikun vinkistä löytyi Ebaysta myyjä (label-makers, myy jatkuvasti), jolta saa tosi edullisesti kudottua niminauhaa.
144 kpl maksoi 6.70eur postikuluineen. Toimitus kesti vain viikon.

3. kesäkuuta 2011

Tiipii



Tiipii- majan idea ja kaavat Kotivinkki -lehdestä 7/2011.
Edit* Lehden ohjeen mitoissa on ollut virhe oviaukkopaloissa, nettisivun ohjeessa on oikein. 
(Kumma kyllä, sain ommeltua mielestäni hyvän oviaukon virhemitasta huolimatta...)

Tein vähän korkeammat palat, jotta pieni mies voi majan sisällä myös seistä.
Kauhea homma ommella. Jurruttaa suoraa saumaa.
Puukepeille on ommeltu kujat vuoren ja päällisen väliin.
Sainhan tähän tuhlattua useamman lakanan, joille ei käyttöä enää ollut.
Ja majaleikeille on aina kysyntää.
(Pyöreät puukepit BYGGmax.)

Edit*

No niin, sain apukäsiä ja apupituutta ja apuaivoja laittamaan tiipiitä pystyyn, niin saimme sen enemmän oikean tiipiin näköiseksi.
Pitäähän siinä tosiaan olla aukko ylhäällä, mistä nuotiosavu tupruttelee taivaalle.
Tässä kuvat alla.





Maja on oikeasti tilava, sisään mahtui koko meidän kolmihenkinen poppoo.