31. toukokuuta 2010

Hattuja hattuja


Tänä kesänä meillä ei ostohattuja tarvita, hellehatun kaveriksi tein vielä parit kalastajamalliset hatut.
Ja vielä yhden lippiksen, kuva tulossa myöhemmin.


Tampellan kangas sopikin tähän hyvin, vaikka kuviosta ei tässä tiedäkään millainen on.

Ohje on Ottobresta 2/2003.


Tähän laivahattuun en laittanut taskua sivulle, muuten sama kaava.

Punainen Norsu on tehnyt takkeja samasta kankaasta.
Kuva: sannas. fi



Hattujen vuorikankaat on tyynyliinoista, punainen kangas on nimeltään
Nalle Puh ja vuosiluku -76.







28. toukokuuta 2010

Tavaran kätkijät











Ruskean kukkakankaan leikkasin 70-luvun jakkupuserosta.



Sydänkangas on Tampellan Cook -sarjaa.



Tämä kangas on pöytäliinasta, jossa kulkee kaitaleina kahta erilaista kuviota, toinen kuvio sopi kuin nakutettuna kiertämään pussin kylkiä.


Vetoketjupussukat on mainiolla
Hipun ohjeella tehdyt ja nappipussukan ohje löytyy
lehdestä Suuri Käsityö 11-12/2006.


26. toukokuuta 2010

Pehmeää



Pehmonorsu, jota pikkutyynynäkin voi pitää, ohje oli kirjassa
Kaikkea kivaa kankaasta.

Näitä norsuja on vilahdellutkin useammassa blogissa. Helppoja tehdä, sommittelemalla samansävyisiä kankaita saa kivoja väriyhdistelmiä.
Pieni nostalgiaripaus löytyy norsun korvista, kangas on samaa mistä meillä kotona oli ennen tehty lakanoita.



Pojalla oli yhdessä vaiheessa joku ihme kummitusvillitys, tein silloin tällaisen iloisen kummituksen, joka ei ole pelottava ollenkaan. Korkeus 34cm.
Suu ja silmät huovasta.


22. toukokuuta 2010

Liivihame


Pakkohan se on näitä ihania mekkojakin kokeilla ommella, vaikka käyttäjää ei omasta perheestä löydykään. Vien sitten myytäväksi kirpputorille tai annan lahjoituksena.

Tässä on sellainen leikkaa yhdistä ompele -liivihame.
Unikkoverhot kankaana, kangas on kudottua aika paksua,
josta tuntui että langat purkaantuu käsiin risareunoista. Koko 100cm.
Käytin hyväkseni valmista verhon alakäännettä hameen helmassa.





Ohje on kirjasesta Leikki-ikäisen vaatteet v.1981.



Tässä ohje muillekin !

Mitat sisältävät saumanvarat. Koko on 100cm.
(En ihan ymmärtänyt lyhykäistä ja niukkasanaista ohjetta ja tein varmaan vähän erilailla, mutta lopputulos kutakuinkin sama.)


"Leikkaa kappaleet piirroksen osoittamalla tavalla. Käännä helmaosasta lyhyiltä sivuilta 2,5cm nurjalle. Ompele poimutuslangat yläreunaan. Ompele rintakaitaleen päät. Ompele kaitaleen oikea puoli helmaosaan. Kaitaleen nurja puoli kiinnittyy, kun tikkaat kaitaleen ympäri 2mm:n etäisyydeltä reunasta. Kiinnitä olkaimet edestä ja takaa 9cm:n etäisyydelle toisistaaan. Käännä helmasta 3cm nurjalle ja ompele kiinni. Ompele takasauma siten että yläreunaan jää n. 10cm:n halkio tai liivihameen voi jättää takaa kokonaan auki. Ompele napinlävet ja kiinnitä napit. "
(Itse laitoin halkion ja ompelin pikkunepparit nappien tilalle.)




19. toukokuuta 2010

Mahtis lakki


Todella hyvä lippiksen kaava on Elsebeth Gyntherin kirjassa Ompele lapselle vaatteet 5-12 -vuotiaille.

Suorastaan rakastuin tähän lippismalliin !

Eläintarhakangas on ostettu useampi vuosi sitten, pieni pala, käyttämätöntä.
Siitä kiva kangas että oikea ja nurja on samanlaiset. Onko se sitten sellainen läpivärjätty vai mikä. Paksu pöytäliinamainen puuvilla kyseessä.

Luulen ettei ole mitään aitoa retrokangasta, vaan enpä tiedä.

Mitään vuorta lakissa ei ole, lippaan silitin ohuen tukikankaan, ohjeessa ei niin tehty.

Koko 51-53cm on juuri sopiva 3,5 vuotiaalle.













17. toukokuuta 2010

Hienostelulaukku



Pidin jonkun aikaa meidän makuuhuoneessa näitä kukkaverhoja, mutta kesäksi vaihdoin raikkaampaa ja kevyempää.

Laukun ohje on mahtavasta laukkukirjasta Ihanat itsetehdyt laukut.
Helppo ohje, jännäsin vähän sankojen kiinniompelua, mutta ei ollut vaikeaa sekään.

Sinooperista katsoin puisia kassinkahvoja, siellä oli vain yhden mallisia hienoja ja maksoivat seitseman euron kieppeillä, joka oli kyllä aivan liikaa. Joten ostin kirpparilta käytetyn laukun 50centillä ja irroitin siitä sangat tähän.




Vuori puuvillasatiinia Kontin kilokangaslaarista.





Paikalliselta kestovaippamyyjältä kävin ostamassa Sampsukan Made with Love -merkkejä.


12. toukokuuta 2010

Kukkatakki


Lähdin kokeilemaan takin ompelua, päälinkankaana on vanhaa pussilakanaa ja vuorena verhokangasta.
En uskaltanut mistään tosi hienosta kankaasta tehdä näin ens alkuun, että jos menee pilalle koko homma.
No pilalle ei mennyt, mutta oli sen verta työläs, että en ihan heti tee uudestaan :)




Takki on kokoa 110cm.




Homemade ♥ - nauhaa ostin Sinooperista, 3m paketti maksaa 3,90e. Nauhassa oleva teksti tosin kuluu pesuissa pois, joten ei ehkä kannata ommella jatkuvapesteisiin vaatteisiin.




Kaavoina käytin kirpparilta löytynyttä plyysitakin Still- kaavaa.


9. toukokuuta 2010

Alkutilanne



Vaikka suurin osa ostamistani retrokankaista menee käyttöön sinällään tai vain sauman ompelulla, paljon on sellaista joilla ei ole akuuttia käyttöä.
Isoja signeerattuja kankaita en raaski leikellä, ne onkin sitten enemmän säilytettävää keräilytavaraa.

Komerosta löytyy liian pientä pussilakanaa, tyynyliinaa, pöytäliinaa, verhoja joihin kyllästynyt, muutama vaate tai muu pieni kankaanpala.

Näistä sitten kokeiluluontoisesti aloin ompelemaan jotain omaksi iloksi.
Ihan harrastuspohjalta siis, en ole ompelija, eikä sellaiseksi rahkeet riittäisikään.
Kunhan nyt jotain väkerrän.
Verhokankaasta pojalle lätsä, ohje on muunneltu (tässä ei ole kuminauhaa) Leila Albalan kirjasta Helppoja kaavoja lapsille.

En kyllä tykkää yhtään sellaisista ohjeista joissa kaavat pitää suurentaa ruudukon avulla, liian vaivalloista hommaa.
Lakikappaleet on neljästä palasta ja päälaelle päällystin samasta kankaasta kantanapin.