30. lokakuuta 2011
Höperö lehmä
Tykkään siis ommella pehmoeläimiä ehkä eniten. Lehtiselailun tuloksena löytyi käsinukkien kaavoja, sellaista en ollutkaan koskaan vielä tehnyt.
Lehmästä tuli silmien ansiosta höperön unisen raukea.
Turpa näyttää paremman pullealta kun sinne laittaa käden. Ja se oli ohjeessakin tehty erivärisestä kankasta, mutta sama pään ruskea olisi ollut ehkä parempi.
Kaava napattu Suuri käsityökerho 12/1976.
28. lokakuuta 2011
Star
Housuja on mukava tehdä,
tässä omaan tyyliin tähtivelourit. Tähtiä on edessä
ja takana.
Housukankaat on kirpputorilta, resori taitaa olla Hannan kankaasta.
Kaavana käytän perushousussa nykyään aina samaa hyväksi havaittua
kaavaa Jokanaisen käsityökurssista.
Kaavana käytän perushousussa nykyään aina samaa hyväksi havaittua
kaavaa Jokanaisen käsityökurssista.
27. lokakuuta 2011
21. lokakuuta 2011
Näppärä asu vauvalle
"Lappubody" vai miksiköhän tätä nyt sanoisi. Virallinen nimi polucho, käytettiin eritoten keski-eurooppalaisilla vauvoilla ennen.
70-luvulla Matti-Trikoo valmisti vaatekappaletta meilläkin vähäsen aikaa, suomalaisäidit eivät tainneet kuitenkaan vielä ottaa omakseen.
Bodyn esiäiti.
Eli tässä haarakappale nostetaan mahan päälle ja sidotaan naruilla ympäri.
Kaava on niin yksinkertainen kuin voi olla.
19. lokakuuta 2011
12. lokakuuta 2011
Tassut taivasta kohti
Makasiini oli 70-luvun lopun "lifestyle"-lehti, josta löytyi asiaa sisustuksesta, puutarhasta, asumisesta, nikkaroinnista ja käsitöistä.
Samantyyppinen sisällöltään kuin Avotakka.
Tein Makasiinista nro 7/1978 koiran,
joka röhnöttää vatsallaan takatassut hauskasti ylöspäin.
Kankaat Finlaysonin Onnia ja Nanson Peippoa.
Kirsun tekeminen nahasta ei onnistunut, laitoin sitten napin.
6. lokakuuta 2011
Kirppikseltä
Kirppislöytönä kokomerkkejä, nämä kaikki yhteensä 60cent.
Vähän kaikkia kokoja olisi ollut,
mutta näitä kokoja nyt tulee eniten tehtyä.
4. lokakuuta 2011
1. lokakuuta 2011
Yksi pieni elefantti
Tai ei ihan pienikään, vaikka ohjeessa onkin baby elephant.
Korkeutta tuli 35cm.
Onhan isompi helpompi ja joutuisampi ommella, eipä siinä mitään.
Suuta mietin aika kauan että miten tulee, ymmärrys englanninkieliseen ohjeeseen kun ei ihan riittänyt.
Korvissa on levyvanut sisällä niin pysyvät pystyssä.
Norsun voi laittaa myös kivasti istumaan.
Tykkään "pyykkinaru"-kankaasta, ensin löytyi tyynyliina vaaleanpunaisella pohjalla, nyt tällä vaalealla kokonainen pussilakana.
Kaava: lehti Burda Special: Cuddly Toys 1993.
(Kirjastosta löysin.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)