16. toukokuuta 2012

Eemeli Värssymuffe ja muut



On vallan hauskaa kun oman lapsuuden suosikkihahmot ikäänkuin kiertävät pitäen vuosikausia taukoa, ja sitten putkahtavat jälleen pinnalle.
Etsiskelin ehkä noin 8-9 vuotta sitten kummipojalleni smurffikamaa kaupoista,
kirjoja tai jotain krääsää. Mitään ei ollut.

Mutta nyt smurffataan jälleen.

Yläkuvassa on ensimmäinen smurffikosketukseni,
sarjakuvakirja 40:n vuoden takaa.
(Löytyi vielä kotoa tallessa, ja onkin nyt oikea aarre !)

Ja silloin smurffit olivat vielä muffeja, eikä muutkaan nimet olleet kaikki samoja.
 Esim. Välkky oli Rillimuffe, Vitsismurffi oli Lystimuffe ja
Velhon nimi oli Noita Körrikkä
 ja Rontti oli Kissa Mörrikkä.




Myöhemmin sain lisää sarjakuvia ja kirjoja, sekä keräsin pieniä smurffihahmoja,
 muistan saaneeni myös puhallettavan ison smurffin.

No niin, nyt on mukava lueskella tuttujen kavereiden tapahtumista omalle lapselle, viime aikoina onkin ilmestynyt monta kivaa kirjaa sekä kovakantista sarjakuvaakin.
Kirjalinkki tässä.



Poika halusi myöskin smurffipaidan,
Ahmattismurffi jäätelön kera sopii näin kesäaikaan aiheeksi.



Vierastan ääriviivojen ompelua erivärisellä langalla kun "virheet" näkyy niin hyvin,
mutta lopputulos on kuitenkin selkeämpi.


Lisää smurffien historiasta Wikipediassa.


10 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Ihana smurffipaita!
Enpä tiennytkään, että smurffit ovat olleet muffeja, oho!

HeiDu kirjoitti...

Aivan älyttömän hieno Smurffi! WAU! ...ja nyt alkoi tekee mieli jäätelöä ;)

Lammis kirjoitti...

Aivan upea paita! on niin siisitit aplikoinnit, et kateeksi käy :)

No ehkä mäkin joskun kun tarpeeksi harjoittelen...

kewa kirjoitti...

Ihana smurffi, tosi siisti applikointi!

n i n n u kirjoitti...

Kiitokset, puran herkästi jos jälki ei miellytä, olen tuossakin useamman kohdan purkanut ja ommellut uudestaan.

Mun Tekemä kirjoitti...

Hieno smurffipaita!

Sarita kirjoitti...

Tosi hienosti tehty tuo smurffi!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno smurffipaita!

Hatatuu kirjoitti...

Oi suloinen. Pohdein kanssa smurffiapplikointeja, kun poika tuossa niitä telkusta viikonloppuna vahtasi. Jätskiaihe on huippu.

elluelina kirjoitti...

Minäkin ihailen sun taitoa applikoida.. ja tuo angry birds -possukin tämän smurffin lisäksi.. hieno!!!