17. maaliskuuta 2012

Takin ompeluohje


Kiirettä pukkaa...mutta takin ehdin yhtenä iltana ommella, tämähän tulee nopeaan kun useamman jo tehnyt, rutiinilla.
Meinasin että vien kirppispöytään samantein kun takkeja jo parit, mutta taitaakin jäädä omaan käyttöön. Poika nyt kuitenkin ihastui tähän, vaikka luulin että kukkakangas on out.


Kuvat räpsitty nyt salamavalolla sen enempiä käsittelemättä, aukeavat suuremmiksi lähempää tarkastelua varten.

Tässä tulee siis tämä tapa miten olen oppinut tekemään vuorikankaisen takin. Itseopiskeltu Ottobren numerosta 3/2004.


Kappaleet ommeltu, muistathan leikata etukappaleille vetoketjulle saumanvaran.

Tarvitaan joku takkikaava, vuorikangasta ja päällinkangasta sekä takkivetoketju.
Jos haluat, että hihoista tulee käännettävät, leikkaa hihoihin ylimääräistä pituutta.
Leikkaa etu- ja takakappaleet pidemmiksi kuin vetoketju. Mittaa pituus vetoketjulla.

Ompele päällinosat takin muotoon ja ompele samoin vuorikangaspalat takin muotoon, jätä toiseen sivusaumaan kääntöaukko, n. 15cm pitkä.
Vuorikangas on minulla tässä taaskin tikkikangasta (paljas vanu nurjalla), sitä kun kirppareilta löytää hyvin.





Leikkaa huppukappaleet ja ompele huppu valmiiksi. Tikkaa etureuna päältä.
Alareunankin aputikkaan ihan läheltä reunaa.





Neulaa ja ompele huppu päällisen pääntielle op:t vastakkain. Hupun kulmat tulevat keskiedun kohdalle, saumanvara jää vetoketjua varten.





Ompele ripustin (tai käytä valmista nauhaa), ja aputikkaa se vuorin takakappaleen pääntielle.





Vetoketju harsittuna ja oikeassa asennossaan.

Sitten käydään vetoketjun kimppuun.
Neulaa ja harsi vetoketju vuorin etureunaan ketjun nurjapuoli vuorin op:ta vasten. (Vetoketjun puoliskot aukaistaan ja harsitaan yksi puoli kerrallaan.)
Vetoketjun kankaiset päät kohdistetaan pääntien tasalle, käännän vetoketjun päät vielä noin sivulle, asettuvat kauniimmin sitten takissa.

Ja sitten aletaan yhdistelemään osia.
Laita päällinen ja vuori op:t vastakkain (vetoketju on auki), työnnä huppu kappaleiden väliin ja laita pääntiet kohdakkain. Neulaa ja ompele nyt pääntiet yhteen.




Pääntiet ommeltu yhteen, sekä toinen puolisko vetoketjusta.

Seuraavaksi neulaa etureunat kohdakkain, vetoketjun puoliskot jäävät sinne vuorin ja päällisen väliin. Nyt pitäisi ommella vetoketju paikoilleen, joka ei siis näy, ja se tekeekin ompelusta vähän kinkkisempää. Rauhassa ja huolellisesti vaan. Kannattaa seurata vetoketjun hammastusta kankaan läpi sormella, tai piirtää se kankaan päälle.
Tässä yläkuvassa vetoketjun hammastus menee suurinpiirtein tuon punaisen piirretyn viivan kohdalla.  Jos koneessani olisi paininjalan puristuksen säätö, löysentäisin tässä sitä. Tuppaa näes tuuppaamaan kangasta edellä.
Ompele kummatkin vetoketjupuoliskot ihan ylhäältä alas helmaan asti.





Nyt käännä takki välillä oikeinpäin, näyttääkin jo ihan takilta ! Tarkista hupun ommel ja että miltä se vetoketju vaikuttaa, kelpaako.
Helmaakin voi vielä lyhentää jos tarvista on.

Käännä takki takaisin op:t vastakkain ja ompele vielä helmat yhteen.
Pura harsinlanka ketjusta.




Hihansuut neulattu op:t vastakkain.

Hihat jäljellä. Jos ne ovat sisäkkäin tuon edellisen kääntämisen jälkeen, ota ne nyt erilleen. Neulaa ja ompele päällisen ja vuorin hihansuut toisiinsa op:t vastakkain.

Takki on nyt ommeltu, käännä koko komeus kääntöaukon kautta ympäri, kuosittele ja sulje kääntöaukko.
(Jos haluat tehdä viimeisen silauksen, voit tikata hihansuut, helman ja vetoketjunkin päältä. )

Vaikutaa ehkä vaikealta näin teoriassa, mutta on oikeasti helppo kun alkaa tekemään !
Toivottavasti ohje innostaa kokeilemaan !




19 kommenttia:

Minnikki kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, jospa minäkin joku päivä uskaltaudun/ehdin takin tekoa kokeilla. =)

Terhi kirjoitti...

Wau, tämä vaikuttaa sellaiselta, että jopa minä voisin uskaltaa kokeilla :D kiitos vaivannäöstäsi!

katjainkeri kirjoitti...

Kiitos jälleen oikein selkeästä ja hyvästä ohjeesta, uskallan kokeilla!

Hannaliini kirjoitti...

Kiitos!!!

Tanja K kirjoitti...

Kiitos ohjeesta!

Haau kirjoitti...

Ihanan selkeä ohje, kiitos! Mulla on vielä takin teko opettelematta, joten tämä ohje on tarpeen. Oon nyt pari muutakin ohjetta tallentanut suosikkeihin, joten luulis näillä kaikilla onnistuvan, mut saapa nähdä, koska uskallan yrittää!

Manda kirjoitti...

Blogissni on sinulle tunnustus. :)

Hannaliini kirjoitti...

Täytyy vielä hehkuttaa tätä ohjetta!!! Eilen aloitin ja nyt on takki valmis (tosin ei vielä kuvattu ja siten ei blogissa). En olisi ikinä uskonut, että takin ompelu käy näin helposti - ja ilman ohjettasi ei kyllä olisi käynytkään.

n i n n u kirjoitti...

Hannaliini, tosi kiva että ohjeesta oli apua.
Tämä on todellakin yksinkertainen ohje.

Merja kirjoitti...

Kiitos ihan superisti loistavista ohjeista. Nyt enää tarvii uskaltaa aloittaa..

Isosisko kirjoitti...

Kiitos ohjeesta, kävin palauttelemassa mieleen järkevää ompelujärjestystä. Vetoketju ei ihan mennyt putkeen kuin ohjeessa, ompelin aluksi ihan liian läheltä hammastusta. Eipä ole sitäkään ennen käynyt...No aina oppii ja tällä ohjeella kyllä takki on helppo tehdä. Kiitos!

n i n n u kirjoitti...

Jep, olen myös ommellut parit kerrat liian läheltä tai liian kaukaa hammastusta, purkamaan joutunut.

HannaKonna kirjoitti...

Takin ompelut on mielessä täälläkin. Se onkin sellainen mitä en ole koskaan uskaltanut edes yrittää! Kevät kuitenkin houkuttelisi kokeilemaan, joten kiitos ohjeesta. :) Pitää koittaa soveltaa oma värssiooni.

Haau kirjoitti...

Minultakin suuret kiitokset ohjeesta! Muuten meni kaikki putkeen, mut huppu on mulla aina kaikessa se ongelmakohta, niin nytkin. Minulla ei jäänyt tuota saumavaraa vetoketjua varten, vaan huppu oli samanmittainen kuin kaula-aukko, ja siitä kai ne ongelmat sitten johtuivat. Mutta tosiaan, nyt en enää pelkää takintekoakaan!

Heidi kirjoitti...

Kiitos ja kumarrus tästä ohjeesta. Ilman tätä ei olisi syntynyt minun käsistä kevättakkia.

Parasta tässä ohjeessa oli yksinkertaisuus. Ei iskenyt paniikki jo ohjeita lukiessa, vaan tuli sellainen olo "hei tosta mäkin selviän" Käy kurkkaa mun blogissa mitä sain aikaan :) linkitin tän sun ohjeen myös omaan blogiin :)

n i n n u kirjoitti...

Tuo huppuongelma on tuttu, joku kaava oli sellainen minullakin ettei natsannut yks yhteen.

Katja P-M kirjoitti...

Voi kyllä saa innostumaan :) Kiitos tästä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana takki!! :) Mulla on kaapissa vähän samatyylistä vahakangasta, mahtaisikohan se taipua sadetakiksi? Onko sinulla kokemusta? :)

n i n n u kirjoitti...

Enpä ole ommellut vahakangasta, ehkä vähän jäykkää takiksi, kuvittelisin.