17. heinäkuuta 2011

Kettu Repolainen


Kaava : Raili Myntti "Pehmeitä leluja"








Tiesi ommelleensa chenilleä.
 Aivan hirveästi tulee pöperöä, pahempaa vielä kuin froteesta.
Pakko oli tehdä kettu kerralla valmiiksi, että sai siivota sotkun.
Samanlainen kerros nöyhtää oli vielä lattialla kuin sylissä.

Ompelen koneilla keittiön ruokapöydällä ja pöydällä on aina joku kangasliina.
Kerran kävi niin että ompelin myöskin pöytäliinan liepeen ompelutyöhön mukaan, kun oikein huristelin menemään !


18 kommenttia:

glenni kirjoitti...

Ihana kettu! Mulla oli muuten samanmoinen lapsena, se tais olla niin mieluisa, että ei selvinny kyl aikuisuuteen saakka... :)

Mervi kirjoitti...

Voi miten suloinen kettu! Todella hyvin sopivat värit ja materiaalit tuohon.

Hannaliini kirjoitti...

Kylläpä on hurmaava Repolainen!

kewa kirjoitti...

Tosi söpö kettu!!!

Peppi kirjoitti...

Symppis Repolainen :)

Marsa - Sininen Kuisti kirjoitti...

Ihana kettu! Hienoja muutoinkin kaikki käsityösi <3 Ps. arvonta blogissani.

Sarita kirjoitti...

Aivan ihastuttavan ja pehmoisen halittavan näköinen!

Purnukka kirjoitti...

Suloinen kettu. Ihan mahtava :) "rapatessa roiskuu" ;D

Sani kirjoitti...

Todella ihana!!!
Tässä taas yks kaava joka täytynee hankkia!
(kunhan sais ensin sen sammakon tehtyä ;) )

Emma kirjoitti...

Sympaattinen halikettu :) Mie ompelin kerran oman paidanhelmani johonkin työhön kiinni...

Taikku kirjoitti...

Huippusuloinen kettu ja tosiaan aika halittavan oloinen!

n i n n u kirjoitti...

Tuos kirjas on monta kivaa elukkaa, arvoin että teenkö tään vai koiranpennun nyt. Aiemminhan tein jo mäyräkoiran.

Ulma kirjoitti...

Tosi sympaattinen! :)

Minna kirjoitti...

Onpa se ihanan pehmeän halittavan näkönen!

Aatsipoppaa kirjoitti...

Aivan ihana kettu! <3

Tiina kirjoitti...

Olen tehnyt joskus 80-luvulla teini-ikäisenä tuosta kirjasta pehmoja, joista ylpeydenaiheeni, lurppakorvainen koira koki karmaisevan lopun.

Tein hartaudella ison lurppakorvakoiran toffeenruskeasta vakosametista ja muistan, että se oli seiskaluokkalaiselle aikamoinen urakka, koska koirassa oli todella monta osaa. Laitoin koiran korviin, tassuihin ja häntään painoksi riisillä täytetyt pussit ja ompelin vanhat napit silmiksi ja kuonoksi.

Aikojen kuluessa ja kasvaessani ulos pehmoleluista, koira joutui vanhallevintille säilytykseen.
Vuosia sitten, esikoisen ollessa pieni, muistin koiran ja kävin huhuilemassa sitä vintillä. Hiiret olivat kuitenkin löytäneet sen ensin. Tyytyväisinä talven muonituslöytöön, ne olivat jyrsineet tiensä riisipusseille ja syöneet riisit parempiin suihin. Koira oli auttamattomasti piloilla. Silti jätin sen vartioimaan vinttiä, sillä en raaskinut heittää tuota symppistä lurppakorvaa roskiinkaan.

n i n n u kirjoitti...

Oi joi, meillä kävi samoin vintillä olleille osto pehmoleluille.
Kelpasi ilman riisiäkin.

AnniKa kirjoitti...

Voi, että on ihana! Ja tuossa kirjassa muitakin kivoja kaavoja. Oon koittanut metsästää tuota kirjaa itselleni, mutta en oo sitä löytänyt. Tuskin kukaan siitä haluaa luopua..? Kunpa sais edes kopioitua..