1. helmikuuta 2011

Makuupussi mieleiseksi


Vauvan makuupussin päällystäminen uudella kankaalla ei ole ollenkaan
niin vaikeaa kuin sen kuvittelisi olevan.


 Minä tein sen näin.

Tarvitaan vanha makuupussi, vetoketjujen tulee toimia.
Irroitetaan vetoketjut kokonaan pois.
Halutusta päälinkankaasta leikataan vähän isompi pala (saumanvarat) kuin mitä makuupussi on levitettynä.
Avatut vetoketjut asetellaan pohjakankaan reunoille samaan kohtaan missä olleetkin. Vetoketjujen hammastus näyttää sisäänpäin, vetoketjun nurjapuoli on pohjakangasta vasten.






Neulaa päälinkangas pohjan päälle oikea puoli pohjaa vasten.
 Eli vetoketjut jäävät pohjakankaan ja päälinkankaan väliin.
(Käänsin saumanvarat sisäänpäin, jotta ommel menee kaksinkertaisen kankaan läpi,
mutta tämä ei välttämätöntä, varsinkin jos kangas on paksua.
Kuvassa näkyy vielä pussin reunassa alkuperäistä kaitaletta,
ratkoin sen myös pois.)

Ompele sitten reunat koneella ympäriinsä vetoketjupaininjalalla, jätä vain kääntöaukko toiseen yläkulmaan ison- ja pikkuvetoketjun väliin.
Käännä pussi kääntöaukon kautta oikein päin,
tarkista ompelujälki. Kavenna tarvittaessa saumanvaroja.
Vetoketjujen alapäät ompelin kiinni käsin niiltä osin mitä ei koneella pystynyt.
Ompele kääntöaukko umpeen.
Lopuksi ompele pussiin pystytikkaukset alapuolelta vanhoja tikkausjälkiä pitkin.



Minulla on tässä euron maksanut makuupussi alla, ja vanhaa lakanakangasta päällä.
Vaan eihän meillä ole enää käyttöä makuupussille, ajattelinkin viedä tyrkylle kirppispöytään, mitä ihmettä laittaisin hinnaksi.
Paljonko maksaisitte tuunatusta pussista, jos olisi sellainen kuosi josta tykkäätte ? Kirppishinta siis.

Edit*  Pussi myyty.

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, a.
mitä maksaisin... en kymppiä enempää.

selitit ohjeet hyvin, kiitos.
olis ihana tehdä päällinen, mulla on vanhaa kangasta riittämiin, mutta en uskalla pilata sitä kokeilemalla, pitäs antaa jonku osaavan tehdä :)

P

Anna kirjoitti...

Sellainen ilahduttava hinta olisi ehkä 3-4€ ja ihan kohtuullinen 5-6€. 7€ voisin vielä maksaa, koska pussi on niin tosi nätti!

Kiitos ohjeesta, on monesti mieli tehnyt kokeilla mutten ole oikein osannut aloittaa. Pussikin kyllä puuttuu vielä.

Tellihani kirjoitti...

Kyllä minä noin siististi tuunatusta pussista maksaisin ainakin kympin, jos tarvetta olisi ja kangas olisi mieleinen.

kewa kirjoitti...

Vau, minä haluaisin sen mutta pk ovat varmasti se 8 euroa, huhhhhh. niin ihana kuosi! Huutonettiin pitäis laitta, oikea hinta selviä siellä;) Upea

Inkeliina kirjoitti...

Ihana, ihana! Ostaisin heti jos tuollainen kirppiksellä tulisi vastaan.

*marjuska* kirjoitti...

Kiva kun taas jaat meille vinkkejä ja ohjeistusta! Tuo kuosi on kiva. Mullakin on tuota kangasta. :-)
Siitä hinnasta en kyllä osaa sanoa... Vitosen maksaisin ainakin kyselemättä.:-D Oon tainnut maksaa enemmänkin ihan aidosta vanhasta makuupussista ja miksei tuollaisestakin.

sinisukka kirjoitti...

Hei! Pakko kommentoida näin hauskaa ideaa :D ja sitä, että laitapa vaan reilusti hintaa kirppiksellekin, kun olet nähnyt noin paljon vaivaa!! Siis ettet ihan parilla eurolla anna mennä :D Jos kiinnostaa, niin poikkea joskus katsomassa blogissani, jos sattuisin esittelemään aitoja 70-lukulaisiani, joita äitini on säästänyt minulle! Olen 60-luvun lapsi itse, etenkin Heleniuksen verhoja meillä oli kasapäin!

lallatilaa kirjoitti...

nuo hinnat on tosi vaikeita sanoa.. itse olen aika nuuka ja en olisi valmis vanhasta makuupussista paljon maksamaan...toisaalta taas käsityötä arvostan.. vaikeita juttuja, mutta hauska nähdä että pussin tuunailu onnistui!

Emma kirjoitti...

Jos todella tykkäisi kuosista (niinkuin tuosta kukasta, ihana!) niin voisin maksaa ok-kuntoisesta pussista kympin. Tuskin sen enempää kirppiksellä raaskisin tuhlata.

n i n n u kirjoitti...

Okei, ajattelin itsekin jotain 5e. Tietty voisi ensin laittaa vähän enemmän ja sitten alentaa jos ei mene.

-Hanna- kirjoitti...

Mun mielstä 20euroakaan ei ois yhtään liikaa. Ja mä luokittelisin ton uudeksi tuotteeksi. Onhan tuo ikäänkuin uudestaan tehty. Ja noita ihania retrokankaita on vaikea löytää. Kyllä siihen isommallakin hinnalla joku retrohullu ihastuu niin että ostaa ;)

Kirsi kirjoitti...

Minä olen samaa mieltä, että ei 20eurookaan oo paha hinta, kun tuo tosiaan on vähän, kun uusi. Ja tosi kivan näköinen! Jos meillä vielä olis tarvetta niin ostaisin heti! :)

Aurinkomaassa on muuten arpajaiset, tervetuloa kurkkaamaan! :)

http://aurinkomaanverstas.blogspot.com/

Liisa kirjoitti...

Huh, huh... Halvalla menee. Kyllä mä lähtisin siitä että omalle työlle täytyy saada hinta, ei tuollasta nyt ihan minuuteissa tehdä??? Kankaiden leikkuu, purkaminen, neulaus, ompelu... En tiedä miten nopea olet, mutta voisin kuvitella että helposti siinä menee vähintään tunti jos toinenkin?!? Tylsää on se, että hinta väkisinkin nousee käsityössä korkealle, mutta kuinka moni oikeesti lähtee etsimään kankaan, pesee sen, ja ompelee nuin kauniin makuupussin VIIDESTÄ eurosta, EI KUKAAN!!! Tulipa paatosta, sori... Kirppis tosin on huono paikka myydä "uutta" mutta muuten kyllä suosittelen pyytämään nyt ainakin sen 20€ Itsekkin tulee kyllä tehtyä asioita ihan huvinvuoksi, eikä se silloin tunnu työltä, mut silti :D

minttu kirjoitti...

Samaa mieltä -Hannan- kanssa. Älä myy muutamalla eurolla, minäkin luokittelisin tämän kierrätysmateriaalista tehdyksi uudeksi tuotteeksi. Käsityöstä kuuluu maksaa oikea hinta. Kaunis pussi!

n i n n u kirjoitti...

Tämä onkin hyvä keskustelu !
Itse en oikein osaa arvostaa käsityötä (vaikka itsekin teen) ja enimmäkseen käsitöiden hinnat tuntuvat kovilta.
Mutta tottahan se on että pitäähän sille työllekin jotain laskea.

Mitä pussin tekemiseen tulee, niin menihän siinä useampi tunti kun ensimmäistä kertaa teki.

Anonyymi kirjoitti...

kyllä kunnon hinta pitää olla varsinkin noin ihanasti ja hyvin tehdystä!vähintään 20€!!

oon mäkin hyvä sanomaan kun itse kans myyn kyllä halvalla kun ei sitä jotenkin aina itsekään osaa arvioida hintoja ja sitten menee välis kyllä ihan liian halvalla siihen nähden kuinka kovan työn on tehny!

ja just täss vähän aikaa sitten päätin että enää en halvalla myy vain kyllä munkin aika on kallista!kun yksi ei edes tuttu niin yritti tuoda minulle vanhaa retrohametta tuunaukseen..ja sanoi vain kuinka helppo ja nopea homma se olis ja kun tuli esittelemään sitä niin kyllä niin kova homma olis siinä ollu että!olis pitäny kokonaan purkaa ja uudestaan tehdä että olis hyvä tullut ja halvalla olis pitäny tehdä niin kyllä sitten aattelin että en kyllä varmasti niin halvalla tee kun ammattiompelija varmasti ottais vähintään tuplahinnan mitä mä olisin saanu! että kyllä pitää itseään ja aikaansa arvostaa!

-harrastelijaompelija ode-

Anonyymi kirjoitti...

Kirppiksella on vahan huono myyda tammoista tavaraa(jos mielii hyvaa hintaa)koska ihmiset odottavat, etta hinta on erityisen halpa. Itse kylla maksaisin 8 Eur, no problem ja jos oikein tarvitsisin tuotteen niin 10 Eur on maksimi mita kirpputorilla maksaisin tuotteesta.

I hope this helps :D

RUMBO kirjoitti...

kyllä mä voisin kevyesti 20 euroo maksaa tuollaisesta ihanuudesta.

AnniP kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Kirpparilla oma kipuraja olisi varmaan kympin tienoilla, toisaalla kenties enemmänkin. Vaikeita kysymyksiä!

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottomasti vähintään 20 e pitäisi saada - sillä voisin ostaa, jos vaavi olisi tulollaan. Ja joku innokas varmaan enemmänkin. Naurettavaa nuo 5-8 e hinnat, jopa kymppikin... Käsityö on kallista. Itse arvostan kovasti käsitöitä :). Itsekin teen jotain :) (en tosin myy), ostan muidenkin töitä :). Ihana blogi sulla, ihania juttuja :).

Katalaiina kirjoitti...

Eihän tuota olisi mitään järkeä vitosella myydä, työhintaakin muodostuu jo vähintään kolme kertaa tuon verran plus materiaali vielä päälle.
Itse myisin 20e:lla + materiaalit, ehkä jossain lastentarvikkeisiin erikoistuneella kirpparilla menisi paremmin kaupaksi.
Minä voin itse maksaa kirpparilla korkeankin hinnan jos tuote on juuri sellainen kuin tahdon, tärkeintä on se että löydän kierrätettynä, ei se että löydän superhalvalla.

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkahan paljon tämmöiseen menee kangasta?

n i n n u kirjoitti...

Mittailin että 90cm riittää.